Valitse kieli
Hurja Piruetti -Länsi-Uudenmaan Tanssiopisto on tanssi- ja sirkustaiteen perusopetusta antava ja esiintymistoimintaa järjestävä oppilaitos. Toimipaikkana Raaseporin alue. Vuosittain etenevää ja tavoitteellista tanssinopetusta on annettu jo vuodesta 1995. Opetuksemme lähtökohtana on tanssin ilon välittäminen ja liikeilmaisun painottaminen opetuksessamme. Tavoitteenamme on tarjota oppilaillemme tietoa ja taitoa tanssista ja sirkustaiteesta monimuotoisena taidemuotona. Hurja Piruetti on Suomen Tanssioppilaitosten Liiton jäsen.
KOSKI-tietovaranto | Tutustu lajeihin | Ilmoittaudu |
Tarjoamme tanssi- ja sirkustaiteen perusopetusta Raaseporin alueella. Haluatko harrastaa omaksi iloksesi, kunnon vuoksi vai edetä tavoitteellisemmin? Tule tutustumaan!
LapsilleLapsille on tarjolla useita aktiivisia tunteja lastentanssista, minibalettiin ja akrobatiaan. Lastentanssitunneille pääsee mukaan 3 –vuotiaasta alkaen. Akrobatian alkeisiin eli temppuryhmiin voi osallistua 4 –vuotiaasta alkaen. Tunneilla harjoitellaan perusliikuntataitoja, oman kehon tuntemusta, rytmin ja tilan hahmottamista sekä ryhmässä toimimista. Tutustutaan tanssin ja akrobatian maailmaan luovasti leikin ja mielikuvien kautta. Lapsille suunnatut tunnit ovat ponnahduslauta myöhempiin lajikohtaisiin opintoihin ja ne luetaan osaksi taiteen perusopetuksen opintoja. |
Nuorille ja teineilleTarjoamme nuorille 7v alkaen taiteen perusopetusta eri lajeissa. Tanssivalikoimassa on mm nykytanssia, klassista balettia, lyrical jazzia, hip hoppia, breikkiä, lockingia, dance tunteja, showjazzia ja commercial dance tunteja, kehonhuoltoa ja akrobatiaa. Tanssia voi harrastaa omaksi ilokseen kerran viikossa tai edetä tavoitteellisemmin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaan. Taiteen perusopetuksen opinnot voi suorittaa yleisen tai laajan oppimäärän mukaan. Laajan oppimäärän pääaineina voivat olla joko nykytanssi tai streetlajit. Opintopolkujen valinnoissa auttavat opettajamme sekä oppilaanohjauksesta vastaava Ulla Koho. |
AikuisilleHaluatko harrastaa tanssia omaksi iloksi, kunnon vuoksi vai edetä tavoitteellisemmin? Tarjolla on tehobalettia, ladytunteja (eri tasot), tanssi 60+ tunti senioreille, funkyjazz (eri tasot), dance hall reggae tunti, produktiotunnit, kehonhuoltoa ja kuntotunteja. Myös aikuisille on tarjolla taiteen perusopetuksen yleisen ja laajan oppimäärän opintoja. Voit kysyä lisää opinto-ohjaaja Ulla Koholta. |
Tervetuloa seuraamaan toimintaamme! Pysy mukana ja seuraa ajankohtaisia asioita ja tulevia tapahtumia Facebookissa ja Instagramissa. Päivitämme tietoja aktiivisesti.
Hurja Piruetin nuorten tanssiryhmä Project X on saanut tunnustuksen Nuori Kulttuuri Digistagella. Heidän teoksensa ”Next stop: Karjaa” sai huomiota Nuori Kulttuuri LIVE-lähetyksessä lauantaina 11.5., jossa palkittiin merkittäviä nuorten taidesuorituksia. Kiitos kaikille meitä äänestäneille!Tänä vuonna Nuori Kulttuuri Digistage palkitsi useita teoksia. Kolme eniten ääniä saanutta teosta saivat rahapalkinnot. Hurja Piruetin videoteos Next Stop Karjaa sijoittui kilpailussa 3. sijalle. Ensimmäisen palkinnon 2000€ sai Jyväskylän tanssiopisto ja toisen palkinnon 1000€ sai Vertti Torvikoski. Kolmas palkinto oli arvoltaan 500€.
”Tämä tanssiteos vie katsojat koreografisen matkan läpi Karjaan. Tanssijat tutkivat ja tulkitsevat paikallista ympäristöä liikkuen luonnon ja rakennetun ympäristön muotoja mukaillen. Projektin tavoitteena oli myös luoda pohjaa yhteistyölle islantilaisen nuorten ryhmän kanssa.”
Teos on katsottavissa Nuori Kulttuuri Digistagella osoitteessa https://digistage.nuorikulttuuri.fi/teos/next-stop-karjaa/.
Ilmoittaudu mukaan!Tule mukaan mukavaan tanssiporukkaan! Valitse itsellesi sopiva kurssi ja ilmoittaudu mukaan. Lisätietoja kursseista voit kysyä info@hurjapiruetti.com |
Taiteen perusopetusMeillä voit opiskella tanssia omaksi iloksi, kunnon vuoksi tai tavoitteellisemmin taiteen perusopetuksen yleisen tai laajan oppimäärän mukaan. Taiteen perusopetus sopii niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. |
Meillä monipuolisesti tanssilajeja lapsille, nuorille ja aikuisille alkeista edistyneisiin. Tutustu eri lajeihin paremmin alla olevasta linkistä.
Tarjomme monipuolisesti tanssirikkaita palveluita yksityisille, yhdistyksille ja yrityksille. Voit esimerkiksi tilata meiltä juhliisi upean tanssillisen ohjelmanumeron, järjestää mieleenpainuvat tanssintäyteiset syntymäpäiväjuhlat jälkikasvullesi tai vaikkapa tarjota yrityksesi työntekijöille elämyksellisen tanssikokemuksen tyky-tuntien merkeissä. Vuokraamme myös tanssisalejamme sekä puvustamomme asusteita. Tutustu tarkemmin ja ota yhteyttä!